Vierailijat

torstai 27. marraskuuta 2014

Grillaamista Portugalilaisella pyörivävarras grillillä

Olen työni puolesta matkustellut viime vuosina aika paljon Portugalissa. Joten maa on tullut tavallaan aika tutuksi. Tässä maassa on muutama asia jotka arvostan todella korkealle, kuten appelsiinit, punaviini ja grilliruoka. Mielestäni juuri Portugalissa appelsiinit ovat maailman parhaita, makeita ja mehukkaita. Punaviinit ovat myös todella hyviä ja paikanpäällä varsin halpoja. Sitten Portugalin grilliruoka, voi pojat. Se on aivan uskomattoman herkullista ja varmaan just sen takia yhtä epäterveellistä. Suomessa en ole missään tavannut edes lähelle vastaavia grilliravintoloita, ei vain ole osunut kohdalle.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Noduli Jussaröstä

Noduli tunnetaan myös nimillä Järvimalmina tai Limoniittina

Aina välillä tulee tämä noduli asia esille sukeltajien kanssa, heidän kysellessään mitä ne ovat. Koska aina välillä sukeltajat törmäävät näihin sekä järvissä että merellä. 

Järvimalmia eli limoniittia esiintyy sisämaan järvissä. Malmi syntyy, kun pohjaveden mukana järveen kulkeutunut rautahydroksidi saostuu vuosien saatossa kivien ja hiekan ympärille.  Tätä järvimalmia esiintyy järvien rannoilla 1-5m syvyydessä ja sitä on siellä 20-200cm kerroksina tai kasoina ja siten se on helppo tunnistaa ja nostaakin.
Järvimalmin rautapitoisuus vaihtelee 20-50% välillä. Se uusiutuu noin 10 vuodessa, jonka jälkeen uusi malmisato voidaan korjata talteen.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Hylkysukeltajan astiasto :) Käyhän nämä muillekin



Kirjoitan nyt jotain mikä ei liity mihinkään muuhun erikoiseen tapahtumaan tai muuhun sen kummempaan kuin upeisiin vanhan ajan poltettuihin saviastiastoihin. Nämä ovat kerrassaan upeita ja sopivat varsinkin hylkysukeltajan astiastoksi.

Tällaisen voi hankkia ihan kaikessa rauhassa laillisesti, eikä tarvii nostella näitä luvattomasti mistään vanhoista laivanhylyistä ;)


Muutama kuva:
Kahvikuppi

Oluttuoppi

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Waveroller wave energy device lifting in oct 2014

Pictures for the lifting operation 11 oct 2014

No wind, just old swell waves. Sizes 2m high swell.


Air pumping operation to hard tanks, ongoing


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Normipäiviä ennen juhannusta 2014

Aikaa on kulunut kun viimeksi olen tänne ehtinyt mitään kirjoitella.

Huhtikuussa jäät lähti mereltä ja sen jälkeen järvistä. Eikä sen jälkeen ole ollut vapaa ajankanssa ongelmia.

Sukeltamassa ollaan oltu enimmäkseen Raaseporin, Kouvolan Repoveden ja Peniche -Baleal akselilla. Ihan mielenkiitoisia juttuja, ja toivon mukaan niistä pääsen joskus tänne kirjoittelemaan. Valitettavasti niitä joutuu vielä vähän aikaa odottelemaan.

Huhtikuussa Raaseporin ulkosaaristossa aikaisin aamulla. Tyyntä ja aurinkoista. Kaikki ovat nukkumassa. Tälle reissulle lähdettiin kello3.00 aamusta. Luodolla on 1 hylkeenpoikanen ja 2 aikuista.  

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hiekan poistoa hinaajalla 2014 Portugalissa

Edellinen talvi on ollut poikkeuksellinen täällä Portugalin Penichessä. Täällä on ollut ennätysmäärä myrskyjä ilman taukoja. Tästä johtuen tälle "meidän rannalle" on kertynyt noin 6m kerros ylimääräistä hiekkaa. Tämä selvisi meille kun aikaisemmin kaivoimme meidän kaapelin päätä esiin. Sitä hiekkaa nyt vaan on niin paljon että sen kaivaminen sukeltamalla mammuttipumpulla on vähän liian aikaa vievä operaatio, joten päätimme poistaa sitä hinaajan potkurivirtausta apuna käyttäen.
Tarvittavat työkalut 1 valtameri hinaaja, joka suostuu ajamaan lähelle rantaviivaa. Sitten tarvitaan hyvä ankkurointi joka pitää hinajaan paikallaan, jotta saadaan aikaiseksi voimakas potkurivirta joka saa maata liikkeelle.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Retki Cotopaxille, maailman korkein aktiivinen tulivuori 2005

COTOPAX Maailman korkein aktiivinen tulivuori 2005


Koska täällä Salinaksessa (Ecuador) alkoi taas niin sanottu ”Aguaje” aika, päätimme lähteä retkelle koko porukalla. Tämä Aquaje tarkoittaa 2 kertaa kuussa tapahtuvaa voimakkaampaa vuorovettä, mikä saa aikaan 3-4 päivän aikana voimakkaampia pyörteitä sekä nostattaa väliillä arvaamattoman voimakkaita aaltoja. Näin ollen silloin merellä on aina hankalampaa tehdä töitä, joten olimme sopineet että näinä aikoina emme mene merelle vaan pidämme pitemmän vapaan. Nyt suunnittelimme matkaavamme Cotopaxille, joka on maailman korkeimmalle aktiiviselle tulivuorelle. Tuleva vaimoni Giselle, Kalle ja minä päätimme lentää heti torstaina Quitoon, jossa vietimme ensimmäisen yön. Quito on noin 3000m korkeudella sijaitseva Ecuadorin pääkaupunki. Tuossa korkeudessa huomaa että pelkkä hengittäminen ei ole enää ihan sama asia kuin merenpinnan tasalla. Voi tuntea näitä korkean paikan oireita ja hengästymistä ihan pienistäkin asioista, kuten kengän nauhojen sitomisesta. Noihin korkean paikan oireisiin kuuluu lisäksi pientä päänsärkyä, pientä pahoin vointia, ruokahaluttomuutta, väsymystä, veren vuotoa nenästä ja yöllä unettomuutta. Mutta niihin tottuu parissa päivässä. 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kyykäärmeen pureman hoito pula-aikana - Vodkalla


Mummovainaatani oli sota-aikana purrut kyykäärme takapuoleen. Tapahtuma sai alkunsa kun nuori parikymmpinen silloinen äiti oli käynyt pellon reunaan laskemaan vettä ja kuinka ollakkaan oli kyykäärme puraissut takapuoleen. Tämä siis tapahtui sota-aikana ja ukki oli sodassa itänaapuria kurittamassa, joten itse piti polkupyörällä mennä noin 5-6 km päähän lääkäriin. Tuohon aikaan kaikesta oli pulaa ja lääkäri antoi hänelle 2 dl viinaa. Merkistä ei ole tietoa, mutta lääkärin nimi kyllä muistettiin. Mummoni ei ollut koskaan ennen alkoholituotteita nauttinut, joten paluumatkalla ei tiellä oikein pysynyt.
Tarinan kuulin omalta isältä 2000 luvulla mummoni jo siirryttyä tuonpuoleiseen.

Portugal Peniche 2014 maaliskuu, Sähkö-meri

23.3.2014 sunnuntai

Palasin muutamapäivä sitten Portugalista ja sain juuri duuni raportin valmiiksi. Joten voin yhtä hyvin kirjoittaa retkestä jotain tännekin.

Vähän AW-Enery Oy-stä

AW-Energy Oy:llä on laitteisto Portugalin Penichessä joka on ollut siellä muutamaan otteeseen paikalliseen kantaverkkoon kytkettynä. Laite tekee oikeasti sähköä aaltoliikkeestä, ja toimii hyvin. Mutta koska kyseessä on demolaite, tehdään siihen jatkuvasti pieniä parannuksia ja huoltotöitä. Täällä Portugalissa  minun toimenkuvaani kuuluu hankkia sukeltajat, kouluttaa niitä tekemään kyseisen laitteen nosto- ja upotustyöt ja paljon muita vedenalaisia toimintoja, sekä vastata muusta meidän saitin merialueella tapahtuvista operatiivisista töistä.
Waveroller onnistuneen koe-uptuksen jälkeen.
Aamusumu loi kevyen salaperäistä tunnelmaa, jonka Portugalin lehdistökin aikanaan noteerasi (v. 2012).

Vaimoni, sekä poikani Artur ja tyttäreni Stella seuraamassa koeupotusta Penichen satamassa (2012)


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ecuadorin pikkujuttuja, Dengue kuume, valaat, Chilen visiitti


2004

MINULLA on nykyään myös asumisoikeus Ecuadorissa, olen siis Emigrantti ja paperit pitää uusia vuonna 2014.!? Eli paikallisille olen nyt Ecuatoriaano, jostain syystä he ovat tosi ylpeitä siitä. Sen tiedän että nyt minulla on paperit kunnossa ja että voin poistua maasta seuraavan vuoden ajan. Eli verot on maksettu ja asevelvollisuuskin täälläkin suoritettu. Jos niissä on jotain häiriöitä ei pääse maasta pois. Lisäksi minulla on ns. ”Cedula”, se on jonkinlainen henkilöllisyys todistus. Sillä pystyy matkustelemaan ympäri Etelä-Amerikkaa ilman passia poislukien Chile. Lisäksi minulla on Ecuadorin armeijan kuvallinen kortti, josta paikalliset nuoret miehet tuntuvat olevan vähän kateellisia, se on ihan komea kortti. Sitten mulla on sellainen kortti joka on vuoden voimassa ja sillä saa vissiin äänestää? Ja sitäkin tottakai tarvitaan kun yrittää poistua maasta.

Kuinka 90 Hondan pikkuvian korjaaminen muuttui "Logistic disasteriksi"

Nämä jutut olen kirjoittanut joskus vuosia sitten Ecuadorissa ollessani, laitan ne tänne sellaisina kuin olen ne aikanaan kokenut. Ehkä siitä saa paremmin käsityksen sen hetkisistä fiiliksistä, Yritän muokata tekstistä kirjoitusvirheet pois sekä lisätä puutuvat ä ja ö pilkut, joita ei siellä ole käytössä.

17.8.2004 Ecuador

HETI suomesta saavuttuamme kun aloimme valmistautua töihin, mutta meiltä hajosi toisesta 90 Honda perämoottorista alapäänlaakeri. No olihan se pitänyt pientä meteliä ihan viimeiset päivät ennen suomeen lähtöä huhtikuussa. Sitä sitten alettiin korjailemaan, aluksi ei vaikuttanut kovin isolta jutulta. Minä ehdotin että mitäs jos minä olisin yhteydessä suomeen ja hoidettaisiin homma sitä kautta. Suomen Brandt Oy stä on nimittäin vaan hyviä kokemuksia,lisäksi luulen että minulla on hyvät suhteetkin sinne. Mutta ei....

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ajokortin hankinta Ecuadorissa 2004

30.7.2004
     
Ajokorttia menen hakemaan ensi maanantaina, se maksaa kuulemma 20 dollaria. Ensin istun pari tuntia luennoilla ja sitten minulle esitetään kysymyksiä. Ja jos vastaan väärin se maksaa 20 dollaria lisää, sitten ne ottavat minusta valokuvan ja tekee minulle ajokortin. Tähän kuluu aikaa kokonaisuudessaan pari tuntia! Sillä ei ole merkitystä että minulla on jo ajokortti, paitsi ei tarvitse osallistua kirjallisiin testeihin tai ajokokeeseen? Näin minulle asia esiteltiin. Ota tästä nyt selvää, riippuu keneltä kysyy ja mistä kortin hakee tulee aina eri vastauksia. Täällä kaikki yli 16 vuotiaat voivat saada ajokortin, mutta sellainen on myös annettu ainakin yhdelle 14 vuotiaalle pojalla. Voikohan tämän ajokortin sitten vaihtaa suomessa suomalaiseen ajokorttiin?

Mutta kun sitten lähdin tätä ajokorttia hakemaan...

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Merikäärme, sukellusonnettomuus, pankkiryöstö, kultakolikoita

Sunnutai 16 marraskuuta -03 Ecuador Salinas

Robert Mc Clung

Saimme torstai-iltana tietää että Salinakseen on saapunut joku Amerikkalainen ”gringo” yhden Chileläisen ja jonkun toisen sukeltajan kanssa, heillä on kuulemma jotain ongelmia viranomaisten kanssa syystä että heiltä hukkui sukeltaja äskettäin jollain hylyllä. Yritin tiedustella mitä oli tapahtunut ja mikä ”gringo” oli miehiään mutta, minulle sanottiin että kyllä minä kuulemma tuntisin heidät. Noh, eikun baariin ottamaan selvää mitä täällä on tapahtunut, sillä ystävämme Choklo - baarin omistaja tietää kaikki tapahtumat täällä.

Tapasimme yllättäen kantapaikassamme ”Choklon” baarissa Amerikkalaisen Robert Mc Clungin. Hän seisoi oviaukolla yhden Chileläisen ja toisen Kuubalaisen sukeltajan kanssa, no niinpä tietenkin. Hän katseli meidän suuntaan kun astelimme sisään baariin. Olin tavannut hänet aikaisemmin helmikuussa, joten minun oli tietenkin tervehdittävä ja sitten olikin se hankalampi – kertoa kuulumiset sekä sen jälkeen kertoa jotakin etsintämme kulusta. (josta meitä on ankarasti kielletty puhumasta) Minäpä tietysti kerroin kaiken mitä muistin, lähinnä ongelmistamme. Koska tarinamme oli jonkin verran säälittävä, päätti hän vähän auttaa omilla tiedoillaan ”jos niistä nyt olisi jotain apua”. Sen saimme itse päättää.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ecuador 2004. Maaroskis, muovikuula-ase ja kulkukoirat

Kuka nyt mitään sukellusjuttuja haluaa kuulla, joten jätän ne heti veks.

Välillä aika käy todella pitkäläksi täällä Salinaksessa. Minnekään ei voi mennä, sillä jos kelit paranee lähdetään seuraavana päivänä merelle. Täten kaikki harrastukset täytyy löytyä tästä läheltä alle 100km päästä. Ja tässä lähellä alle 100km päässä ei ole enään oikein mitään mielenkiintoista minne voisi mennä vierailulle. Tällöin tulee useasti fiilis että olemme kuin jonkinlaisessa vankilassa joka rajoittuu tänne Salinaksen niemelle. Koska olemme koko ajan niin sanotussa “standby” tilassa. Siitähän meille maksetaan.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Auton nouto Quitosta Ecuadorin pääkaupungista 2003.

Auton nouto Quitosta. 24.10.2003

Meille piti saada käyttöön auto jossa olisi vetokoukku, koska sellaista kohta tarvitaan varmaan päivittäin.
Sellainen auto oli ystävällämme Hernandolla, (Jeep grand cherokee – melkein uusi), ja jonka asunnossa majailemme taalla Salinaksessa. Jonkun pitäisi vaan lahteä hakemaan valmis auto Quitosta, joka on siis Ecuadorin pääkaupunki. Quito sijaitsee vuoristossa kolmen kilometrin korkeudessa ja ajoaika sinne bussilla on vain kymmenen tuntia. Sain Antin houkuteltua mukaan auton noutoreissulle samoin ystävämme Carlosin. Jefe Kjell kävi heittämässä meidät bussipysäkille La Libertadiin, kellon ollessa puoli yhdeksän illalla.

Hopeakolikon kotikonservointi Ecuadorissa v 2002.

Tässä vanha email Ecuadorista suomeen. Tämä oli 3 matkani Ecuadoriin.

2.12.2002
Heippa,

Paljon on taas sattunut parissa viikossa, tässä lyhyesti viimeisimmät.

Jokin aika sitten n. 1kk täällä viisimetrinen hai kävi yhden sukeltajan kimppuun. Puraisi kaverilta ison palan reidestä ja pakarasta jonka jälkeen paineli matkoihinsa. Paikallinen sukeltaja kuoli veren hukkaan matkalla sairaalaan. Ei ihan pikkuinen kala. Tämä tapahtui tässä talomme edessä olevalla lahdella.
Haita ei ole vielä saatu kiinni. Mutta tietojemme mukaan sitä etsitään. Paikalliset sukeltajat eivät tällä hetkellä sukella ollenkaan.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ecuador 19.10. 2003 Veneen ja varusteiden nouto Guayaquilista

Sunnuntai 19.10.03 Ecuador.

Jefe = Pomoa Espanjaksi. Tässä tapauksessa meidän ruåtsalainen pomomme, jota kutsumme jefeksi ja se tykkää siitä!! (lausutaan hefe)

”Guaya” lyh. Guayaquil istä, kaupunki, 3miljoonan ihmisen koti.

Minä, Antti, Ben (eteläafrikan buuri) olemme saapuneet muutamaa päivää aikaisemmin Ecuadoriin, tarkoitus jatkaa vanhojen espanjalaisten hylkyjen etsimistä merenpohjasta meidän valtaukselta. Kumiveneemme ja muut tarvikkeet päätettiin tällä kertaa salakuljetettu maahan, koska viime kerralla tullimuodollisuudet olivat olleet liian hankalia ja aikaa vieviä. Kumiveneemme oli Ribtec 700 varustettu kahdella 90h Honda perämoottorilla, tämä oli ollut minulla käytössä Suomessa useamman vuoden ajan. Vene oli noutovalmiina Guayassa, kuljetus Salinakseen oli seuraava tehtävä ennen merelle pääsyä..

Eli se veneen nouto Guayaquilista.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Retki Viron Hiidenmaalle pienellä kumiveneellä v.1994


Merikoulun jälkeen joskus vuonna 1994 keväällä aloimme suunnitella  parin silloisen luokkakaverin Jarin ja Markon kanssa matkasta kumiveneellä Hiidenmaalle. Itselläni oli tuolloin 4,9m pitkä kovapohjainen Radhial merkkinen kumivene (R.I.B) varustettuna 70hv Johnson perämoottorilla. Tätä pidimme tarpeeksi merikelposena tälle jännittävälle merimatkalle. Joten eräänä Heinäkuun alun kesäpäivänä sitten päätimme lähteä tuolle itselleni vielä tuolloin niin kiehtovalle matkalle. Marko oli omien puheidensa mukaan käynyt siellä purjeveneellä jo useita kertoja. Sovittuna päivänä odottelin Kirkkonummen juna-asemalla, juna tuli ja meni luokkatovereitani näkynyt ei. Piti alkaa soittelemaan herrojen perään, olivat olleet baarissa ja nyt lievästi krapulaisia, eivätkä olleet päässeet liikkeelle suunnitelmien mukaan. Olipa lupaava alku, ei auttanut muu kuin odotella. Oli aikaa kuunnella säätiedotusta, luvattiin voimistuvaa tuulta12m/s lounaasta. Oli siis krapulaisille luvassa riittävästi raitista ilmaa.