Vierailijat

maanantai 6. tammikuuta 2014

Retki Viron Hiidenmaalle pienellä kumiveneellä v.1994


Merikoulun jälkeen joskus vuonna 1994 keväällä aloimme suunnitella  parin silloisen luokkakaverin Jarin ja Markon kanssa matkasta kumiveneellä Hiidenmaalle. Itselläni oli tuolloin 4,9m pitkä kovapohjainen Radhial merkkinen kumivene (R.I.B) varustettuna 70hv Johnson perämoottorilla. Tätä pidimme tarpeeksi merikelposena tälle jännittävälle merimatkalle. Joten eräänä Heinäkuun alun kesäpäivänä sitten päätimme lähteä tuolle itselleni vielä tuolloin niin kiehtovalle matkalle. Marko oli omien puheidensa mukaan käynyt siellä purjeveneellä jo useita kertoja. Sovittuna päivänä odottelin Kirkkonummen juna-asemalla, juna tuli ja meni luokkatovereitani näkynyt ei. Piti alkaa soittelemaan herrojen perään, olivat olleet baarissa ja nyt lievästi krapulaisia, eivätkä olleet päässeet liikkeelle suunnitelmien mukaan. Olipa lupaava alku, ei auttanut muu kuin odotella. Oli aikaa kuunnella säätiedotusta, luvattiin voimistuvaa tuulta12m/s lounaasta. Oli siis krapulaisille luvassa riittävästi raitista ilmaa.

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen kaverit vihdoin saapuivat Kirkkonummen juna-asemalle, josta heidät otin kyytiin. Raijasimme itsemme minimaalisten matkatavaroiden kanssa Kantvikin satamaan jossa, veneeni lähtökunnossa meitä odotteli. Ensin suuntasimme Kantvikista kohti Hankoa. Matkalla Hankoon saimme huomata 12m/s tuulen aikaansaavan inhottavan merenkäynnin, joten käytimme sisäreittiä. Huonon kelin takia emme heti Hankoon saavuttuamme rynnänneet passintarkastukseen. Jonkin aikaa asiaa kaupungilla pohdiskeltuamme päätimme kuitenkin aloittaa matkan koska aika kävi pitkäksi Hangossa. Ennen lähtöä mietimme pitäisikö syödä kunnolla ennen merimatkaa, mutta Marko totesi Hiidenmaalla kaiken olevan niin paljon halvempaa sekä matkakin kestäisi vain pari tuntia! Kuulostaa hienolta, ei muuta kun passintarkastukseen.


Olimme tehneet hienot miehistölistat vihkosta repäistylle ruutupaperille. Merivartioasemalla virkailija kysyi: Missäs meidän vene on?  Sanoin sen olevan suoraan laiturin päässä, mutta kumivene ei näy toimistoon korkean laiturin takaa. ”Tämä pitää nähdä!” Sanoi yksi heistä ja heti useampi merivartija tuli ihmettelemään matkantekovälinettämme. Hetken sitä ihmeteltyään he vain totesivat etteivät voi meitä kieltääkään sillä lähtemästä, olihan kaikki papereitten mukaan kunnossa ja meillä oli jopa hätäraketit mukana. Meille ystvällisesti selitettiin moneen otteeseen ajoreittiä, jota emme jostain syyst halunneet hirveästi kuunnella, olimmehan juuri valmistuneet Rauman Merikoulusta kuljettajan I kirjoilla. Joten kyllähän tämmöinen "Sunnuntaiajelu" oli meille aika selvää. Onnen toivotusten jälkeen lähdimme merelle. Seurasimme väylää ohjeitten mukaan Russarön eteläpuolelle jolloin saimme huomata aaltojen todellisen koon. Jokainen aalto muistutti kokonsa puolesta pientä omakotitaloa ja veneemme teki jatkuvasti n.10m loikkia, välistä loikat tuntuivat pidemmiltäkin. Silloin onneksemme satamasta lähti merelle sininen rahtilaiva. Päätimme päästää sen ohi, tai no ohihan se olisi mennyt joka tapauksessa. Ja sitten vaan ajelimme sen vanavedessä, näin matkanteko olikin huomattavasti mukavampaa, kun meri oli nyt meille koneellisesti tasoitettua.  Valitettavasti tämä jäi lyhyenpuoleiseksi iloksi sillä noin 15min kuluttua saimme huomata aluksen kääntävän kohti itää ja meidän piti päästä suoraan etelään. Ei auttanut muu kuin ottaa pienellä Suunnon marssikompassilla suunta kohti Lehtman satamaa Hiidenmaalle, sitten katsoin auringosta kulmaa veneen keulan suhteen. Meri oli sen verran kuoppaista että kompassia ei voinut käyttää pysähtymättä. Ja meillä oli alla loikkiva pikavene. Lähdimme väkisin ajamaan tätä vuoristorataa pitkin kohti Lehtmaa, kompassin laitoin taskuun ettei se lentäisi kuoppaisessa kelissä vahingossa yli laidan. Kaikki muutkin tavarat sidottiin kiinni. Olimme intoa täynnä kuin ilmapallot ja se alkoi kostautua.


Kelloakaan emme huomanneet katsoa sen tarkemmin. Samoin nopeuden määrittely oli myös aika mahdotonta. Käytimme siis ”paras arvaus” menetelmää, sillä sitähän se nyt oli. Otimme käyttöön jo esi isiemme aikoinaan huonoksi todetut navigointi metodit, katselimme auringosta suuntaa. Arviolta noin parin tunnin ajon jälkeen alkoi Marko olla huolissaan kurssistamme peläten meidän joutuvan liikaa länteen, tällöin ajaisimme Hiidenmaan lännenpuolelta ohi ja voisimme eksyä keskelle Itämerta –Puolaan johtavalle väylälle. 

Jotta Marko saatiin rauhottumaan hiljensimme vauhtia ja ajettiin muutenkin varovaisemmin sekä nyt enempi kaakkoon kuin etelään. Eikä aikaakaan kun saimme horisontista idästä näkyviin punertavan tornintapaisen, nyt Marko oli varma kyseessä olevan Hiidenmaan pohjoispuolen majakka. Otin suunnan sitä kohti, Marko huokaili että luojan kiitos että emme ajaneet siitä ohi. Läheltä kuitenkin piti. Eli suunta itään tätä majakkaa kohti. Noin 20 minuutin ajelun jälkeen aloin ihmetellä kun ei rakennalma suurene yhtään vaan tuntuu pysyvän koko aika yhtä kaukana, meillä on kuitenkin pikavene ja matkavauhtimme ei varmaan ole myötä aallokkoon ihan niin huono, arvelin nopeudeksi noin 25 solmuun. Pysäytin veneen, kaivoin kiikarin esiin ja niiden läpi aloin tutkia tätä niin sanottua majakkaa tarkemmin. Yllätykseksemme majakka olikin kemikaalitankkeri matkalla itään. Nämähän ovat väritykseltään oransseja tai muuten erittäin huomiota herättävillä väreillä maalattuja. Noh, sen perässä olisi turha ajaa, päätyisimme ehkä Leningradiin tai johonkin muuhun väärään satamaan. Nyt viimeistään olimme sopivasti eksyksissä keskellä Suomenlahtea.

Ainahan olisi voinut käänty takaisin kohti Suomea, mutta sellainen ei vaan edes tullut kysymykseen, vastoinkäymiset tai miestappiot eivät antaneet sellaiseen oikeutta. Joten jäljellä olevista vaihtoehdoista oli ottaa suunta ensin kohti etelää ja kun mantere tulisi näkyviin jatkaisimme länteen pitämällä rantaa horisontissa kunnes olisimme Hiidenmaalla. Siis vanhan purjehdustavan mukaan. Sinänsä hieman arveluttavaa koska ulkomaalaisen laivan täytyisi aina satamaan tullessa ajaa väyliä pitkin. Toisaalta meidän vene ei juuri näy tutkassa. Matkaa jatkettiin uuden suunnitelman mukaan. Kului taas tunti kun saimme horisontissa maata näkyviin, merenkäyntikin oli onneksi alkanut laantua ja lämpötila nousta niin että aloimme jo vähentää vaatetusta. Kovassa auringon paisteessa huomasimme olevamme tosi nälkäisiä sekä janoisia, olipa fiksua jättää syömättä ennen matkaa ja vesipullokin hankkimatta. Jatkoimme hieman lähemmäs rantaa suunnaten sen jälkeen kohti länttä. Puolentunnin ajon jälkeen saimme näkyviin majakan jota emme pystyneet tunnistamaan. Eihän meillä ollut merikarttoja muualta kuin Hiidenmaan pohjoisosasta ja Hangosta, meillä kaikilla kolmella taisi olla eri mielipide sijainnista. Myöhemmin meille selvisi kyseessä olevan Osmussaaren majakan. Saaren taakse etelään päin emme matalasta kumiveneestä nähneet mitään, jolloin meille tuli hieman epämääräinen olo siitä minne pitäisi mennä. Kiersimme saaren lännenpuolelta, ja aloimme ajaa etelälounaaseen toivoen jotain muuta tunnistuskelpoista tulevan näkyviin. Tilanne oli vähän sellainen että ajoin täyttä vauhtia lounaaseen, jotta paikkamme selviäisi mahdollisimman nopeasti ja voisimme sen jälkeen ottaa oikeanlaisen kurssin. En voinut tietää sen olevan huono idea. Perämoottori alkoi yhtäkkiä pitää kimeää ääntä ja ennekuin ehdin reagoida tilanteeseen, niin tuo moottorin kiinnileikkaus ääni olikin jo minulle ennestään tuttu.

Onneksi merenkäynti oli huomattavasti laantunut tai muuttunut täysin tyyneksi. Aurinko paistoi täysillä, joka lisäsi janoa. Emmekä ottaneet edes pullollista vettä mukaan. Sijaintiamme emme tienneet juuri Suomenlahtea tarkemmin. Aloin purkaa perämoottoria Jarin kanssa. Totesimme yhdessä että nyt ei saa pudottaa yhtään osaa tai työkalua mereen. Marko yritti tähyillä näkyisikö ympärillä mitään tunnistettavaa

Veden sijasta älysimme ottaa joitain työkaluja mukaan, kuten jakoavain. Kun hätä on suuri, sillä tuntuu saavan auki kaikkea mahdollista. Saimme todeta tuoreöljyvoitelun menneen rikki siten, ettei se pumpannut kaksitahti öljyä moottorille. Kun kovassa allokossa pompotimme venettämme, oli letkun kiinnitys alkanut pikkuhiljaa löystyä ja lopuksi se ei enään antanut koneelle sen kovasti kaipaamaa voiteluöljyä. Nyt, tosin hieman liian myöhään lisäsin tuota elin täkeää kaksitahti öljyä itse polttoainetankkiin. Pyörittelimme käsin Jarin kanssa vauhtipyörää ja saimme moottorin irtoamaan eli pyörähtämään, mutta sen ns. Puristukset olivat autuaammilla metsästysmailla. Päätimmme kokeilla käynnistyykö kone ja kyllähän se vielä käynnistyi, piti lisäksi sellaista vähän kimeää kolisevaa sekä helisevää ääntä. Moottorin tehot olivat kadonneet, vaan liikkeelle pääsimme, lisäksi moottorissa ei ollut minkään näköistä tyhjäkäyntiä. Ainoastaan liikkuu - ei liiku!

Marko tuntui olevan vähän huolissaan tilanteesta. Minua sapetti moottoririkko, mutta muistin Aktia pankista matkalle ottamaani matkavakuutusta ja ajattelin saavani kunnostettua sen vakuutuksella. Koska polttoainetta oli ja kone kävi jatkoimme matkaa, mitäpä siinä muutakaan olisi voinut tehdä. Olihan meillä jo nälkäkin. Päätimme nyt ajaa suoraan etelää kohti. Puolentunnin ajon jälkeen tuli horisonissa näkyviin kaksi saarta. Teimme nopeita johtopäätöksiä kumpi niistä olisi Hiidenmaa ja ajoimme sitä kohti, oli erittäin helpottunut olo, moottorin sirkutuksesta huolimatta. Kohta saisimme vettä ja ruokaa. Polttoainetilannekin alkoi huolestuttaa, sillä kiinnileikkaamisen jälkeen moottorille menovesi maistua ihan eri tahtiin kuin sille entiselle terveelle koneelle. Oli tuuria kun saimme moottorin ylipäätään käyntiin. Saarta lähestyttäessä se ei muistuttanut juurikaan merikorttia, mutta Marko tiesi että venäläiset olivat Virosta lähtiessään ampuneet kaikki merimerkit upoksiin joten navigointi olisi muutenkin ollut vaikeaa, mutta kyllä onnistuisimme. Piti vaan ajaa varovasti.

Yritimme ajaa ensin Lehtman satamaan, mutta kun sitä ei löytynyt yritimme ajaa kohti Kärdlan kaupunkia niin kuin ne kartassa olisivat olleet. Kuitenkin mikään ei tuntunut olevan kohdallaan. Polttoaineet kävi sen verran vähiin että lopulta oli ajettava suoraan rantaa kohti jos mieli päästä rantaan. Polttoaine loppui 100m päässä rannasta. Tuulenvire alkoi painaa takaisin merelle. Vedin sukelluspuvun A.S.A.P:pina päälle, räpylät jalkaan ja eiku työntämään venettä uimalla Jarilla oli myös sukelluspuku mukana ja hän tuli myös. Rannalle päästyämme aloimme etsiä paikallisia asukkaita, jotta voisimme ostaa lisää polttoainetta ja minä halusin myös ruokaa. Oli nälkä. Rannalta löysimme nuoren pariskunnan ja aloimme kysellä sijaintiamme, polttoainetta ja ruokaa. Paikalliset pyörittivät näyttämäämme Hiidenmaan karttaa eivätkä saaneet siitä mitään tolkkua, kieliongelmankin olin havaitsevinani. Lopulta kävelimme heidän kanssaan kolmisen kilometriä jollekin talolle jossa yksi kaveri puhui vähän suomea. Tällöin selvisi sijaintimme, olimmekin Wormsissa saaren itäpuolella emmekä Hiidenmaalla. Hiidenmaa olisi kolmisenkymmentä mailia vielä länteen. Kiva juttu. Olimme vieraan maan kamaralla ilman sen kummempia rajamuodollisuuksia ostelemassa kaikennäköistä tavaraa.




Tiedusteltiin saarelaisilta miisäpäin Hiidenmaata ollaan, mutta oltiin Wormssissa eli viereisessä saaressa itäänpäin.


Nyt minä halusin syödä, kello oli noin 21.00 enkä ollut saanut ruokaa koko päivänä. Lisäksi bensiiniä piti saada, Markus halusi soittaa Hiidenmaalle ja ilmoittaa paikallisille viranomaislle meidän tilanteen, mutta puhelinta ei löytynyt. Nuoripariskunta kutsui meidät kotiinsa syömään, jonne menimme, lisäksi he hankkivat 40 litraa bensiiniä veneeseemme. Lisäksi he siunasivat ja rukoilivat meidän tulevan merimatkan. Kun onneton kumiveneemme oli tankattu päätimme jatkaa matkaa, perämoottorikin saatiin käyntiin pienen hieromisen jälkeen. Aurinko alkoi jo laskea ja kesäisessä hämärässä jatkoimme matkaa. Lähestyessämme Hiidenmaata yritimme saada Lehtman sataman lähestymis valoja näkyviin, jotta osisimme ajaa sinne. Niitä ei vain tuntunut olevan. Lopulta saimme kaksi violettia valoa näkyviin. Ne eivät muistuttaneet ollenkaan merenkulkuun liittyviä valomerkkejä, mutta muuta ei ollut Marko arveli niiden kuitenkin olevan sataman lähestymisvaloja. Ajelimme varovasti sillä vaikka matkaa oli vielä reilusti oli ympärillämme matalikkoja vaikka toisille jakaa. Hiidenmaan lähivesillä riittää matalikkoja kauas merelle. Vähintää siinä vaiheessa kun piti väistää  muutamaa pintakiveä jotka olivat ajolinjallamme tiesimme kaikki etteivät valot ole satamaan johtavia valolaitteita. Polttoaine alkoi käydä taas vähiin, joten taaskaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa kohti rantaa, joten jatkoimme valojen suuntaan. Polttoaine loppui noin 300 metriä ennen rantaa. Rutiininomaisesti sukelluspuku päälle ja räpylät ja polskuttelemaan. Kun vene osui rantaan vedimme sen niin ylös kuin se oli mahdollista, kiinnitimme narulla lähellä olleesseen nuoreen mäntyyn ja jätimme siihen. Rantaan oli kiinnitetty useitakin pääsy kielletty kylttejä, tällöin aloimme miettiä olinpaikkaamme, mutta tietojemme mukaan Hiidenmalla ei pitäisi olla mitään armeijan tukikohtaa. Lopulta aloimme marssia sisämaan suuntaan. Pian löysimme polun ja seurasimme sitä. Arviolta 2-3 kilometrin kävelymatkan jälkeen saavuimme aukiolle. 400 metrin päässä aukiosta oli 3-4m korkea aita, jonka takana olimme. Aidan toisella puolella näkyi tie. Ylitimme aidan, tiellä heitimme kolikkoa kumpaan suuntaan lähtisimme kävelemään, sillä meillä ei taaskaan ollut aavistustakaan missä olimme. Tästä olikin jo kiva naljailla vanhalle Hiidenmaan kävijällemme Markolle. Vaikka tilannettamme se ei auttanut yhtään. Näin jälkeenpäin voin kertoa että meillä kävi todellinen tuuri tässä suuntaa arvaillessa. Kolikko päätti että lähtisimme kävelemään pohjoiseen. Emme tosin silloin tienneet olimmeko matkalle Hiidenmaan pohjoisrannalle vai minne. Käveltyämme parituntia tuli vastaamme auto, jota yritimme pysäyttää. Mutta auto vain teki väistöliikkeitä ja kiihdytti matkoihinsa. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Käveltyämme noin 3 tuntia ja kellon ollessa jotain kolmen ja neljän välillä yöllä, alkoi jostain kaukaa edestämme kuulua musiikkia. Oli tyyni yö, musiikista saatiin lisää voimia, olikohan joku baari vielä auki? Ehkä puolen tunnin kuluttua olimme Kärdlassa ja baarissa. Minä ja Jari tilasimme siltä istumalta Isot tuopit ja meillä oli taas hyvä olla, tuntui niin mukavalta kun kylmä olut valui massuun. Marko oli edelleen kovin huolissaan kun emme olleet vielä hoitaneet virallista maahantuloa ja siihen liittyvää paperisotaa. Olimme tosiaan laittomasti maassa. Baaria alettiin samalla sulkea, olimme siis tulleet viimehetkellä, onneksi ehdittiin tilata viel toisetkin oluet. Kyselimme taxia ja hotellia tai jotain paikkaa missä nukkua. Yksi taxikuski istui tässä baarissa ja hän lähti etsimään meille hotellia. Aamu alkoi jo sarastaa, mutta hotelli löytyi. Respa oli kiinni ja respa tyttö päästi meidät huoneeseensa, jossa oli iso sänky. Meni tosin itse johonkin toiseen huoneeseen nukkumaan, siellä oli pienempi sänky ja muuta ei ollut. En muista kuka nukkui missäkin. Mutta olimme erittäin tyytyväisiä tähän 15 markkaa maksaneeseen huoneeseen. 

Aamulla oli kuitenkin liian aikainen herätys. Markon ystävä käski puhelimen välityksellä ottaa taxin ja hankkia lisää polttoainetta sekä ajaa veneemme satamaan. Hän tulee sinne selvittämään sotkuamme ja auttamaan. Joten etsimme taxin ja saimme jostain 20litran jerrykannun, johon saimme hankittua jostain muualta bensaakin. Sitten takasin sinne kielletylle alueelle mistä tänne tultiinkin. Tässä vaiheessa tiesimme sen olevan saaren ainut lentokenttä. Samoin olimme selvillä muistakin suunnista ja satamista. Mutta veneen olimme onnistuneet saamaan tälle ainoalle kielletylle alueelle Hiidenmalla
Taksi ihmetteli kun pyysimme pysähtymään kyseisen aidan viereen, joka oli täynnä näitä pääsy kielletty kylttejä, sehän oli meille maamerkki. Tästä tulimme yli viime yönä ja nyt siitä täytyy mennä takaisin. Meillä ei juuri ollut vaihtoehtoa kuin työntää kanisteri aidan toiselle puolelle ja kiivetä yli ja veneelle, tätähän ei taas taksimme tiennyt. Kuski yritti sanoa jotain mitä emme ymmärtäneet, sekä estellä meitä. Sitten hän tumppasi vauhdilla tupakkinsa, ryntäsi nopein liikkein taksiina ja paineli menemään kaasu pohjassa jonnekin. Joten mekin päätimme lisätä vauhtia, emme tienneet mitä tällä kuskilla oli mielessä. Päättikö vaan häipyä paikalta ikävyyksien välttämiseksi vai oliko kenties menossa ilmoittautumaan jonnekin. Painelimme niin nopeasti veneellemme kuin mahdollista ja työnsimme veneen veteen. Bensat tankkiin ja vielä viimeisen kerran pienen hieromisen jälkeen saimme koneen iloisesti savuttaen ja jännittävästi kolisten käyntiin. Parasta mahdollista vauhtia kohti Lehtman satamaa, jonne saavuimme noin puolen tunnin päästä. Ensimmäistä kertaa reitti oli selvä.


Olen juuri päässyt pois passintarkastuksesta

Nyt meitä jännitti miten hoituu maahantulo muodollisuudet. Päätimme että jos ei kysellä, emme ala retkestämme kertomaankaan. Mutta jos alkavat kysellä niin katsotaan sitten mihin päädytään. Tilannetta ei parantanut viime öisen taksikuskin ilmestyminen laiturille ja huikkaili meille, että eikös vaan ollutkin hyvä hotelli minne hän meidät vei eilen illalla. Perhana kun älyäisi vaan pitää suunsa kiinni ja mennä muualle juttelemaan. Paikalle saapuneet rajavartioston miehet olivat enempi kiinnostuneita meidän kumiveneestä ja niitä sinne kerääntyi sitä ihmettelemään. Sellaista ei kait oltu ennen nähty. Kohta yksi kysyi kuka on kapteeni ja kun ilmoittauduin, hän pyysi keräämään paperit ja seuraamaan häntä kohti toimistoa. Rajavartiomies joka otti vastaan oli saaren entinen KGB johtaja. Tämän hän kertoi itse ihan ensimmäiseksi. Myös sen että oli päättänyt jäädä Viroon, vaikka muut neuvostoliittolaiset olivatkin sieltä häipyneet, ounasteli Virossa olojen pian paranevan. Joten päätti aloittaa uuden uran Eestin rajavartiostossa. Olisin halunnut kuulla jotain muuta. Mies oli kova puhumaan, onneksi. Mutta katseltuaan hetken papereitani, häntä alkoi kovasti kiinnostaa missä olin viettänyt viimeisen 24h. Hän kyseli kaiken maailman asioita, ei hän minua edes juuri kuunnellut. Meillä oli kuulemma ”big broblem”. Tätä kesti noin 15 minuuttia kunnes joku toinen rajavartija tuli sisään ja sanoi jotain viroksi. Jonka jälkeen tämä entinen KGB mies alkoi hymyillä. Sitten hän ihmetteli miksen heti sanonut olleeni haaksirikkoutuneena ja koko yötä merellä. No problem -enään. Sellaista kuulemma sattuu, kun koneet hajoo. Minut päästettiin pois ja asia oli selvä. Hetken päästä kuulin että Jari ja Marko olivat kertoneet tätä tarinaa satamassa muille viron merivartioston kavereille jotka tulivat katsomaan kumivenettämme. Ja yksi näistä oli sanonut että pitää mennä sanomaan juuri tälle ex KGBn miehelle, muuten hänestä voi tulla turhia ongelmia. Hienoa, vihdoinkin Hiidenmaalla, tosin paluun kanssa oli tiedossa pieni ongelma. Mutta sekin saatiin jossain kohti hoidettua. Markon isä nimittäin lähti suomesta purjeveneellän hakemaan kumivenettämme, siinä se tulisi mukavasti hinauksessa suomeen. Noin viikon pästä tulimme itse ensin lautalla Hiidenmaasta mantereelle ja lopuksi jonkun kaverin kaverin autolla Tallinaan ja sieltä lautalla Helsinkiin.

Tälle matkalle otin varta vasten 10 päivän venematka vakuutuksen joka minulle myytiin Aktiapankin välityksellä. Kun siitä vahinkoilmoitusta junailin, ilmoitettiin ettei vakuutus kuitenkaan korvannut mitään.  Olisi pitänyt ajaa kiville jotta vakuutus korvaisi jotain, tai jättää vene Hiidenmaalle ja ilmoittaa se varastetuksi. Mutta en tiennyt. Oletin että kun on oikein opiskellut näitä asioita ammatikirjaa silmällä varten. Niin esimerkiksi karilleajoriski voisi olla normaalia pienempi. Veneen lisäksi huollatin juuri ennen merimatkaa valtuutetussa huoltoliikkeessä.  

Rauno Koivusaari

3.Tammikuu 2014