Lähtö Lofooteilta, Narvik ja Suomeen

Minulla oli aika uskomaton onni kelien suhteen, sain useita loistavia maisemakuvia kännykkäkameralla. Kyllä Lofooteilla kannattaa käydä talvellakin, sillä jos on tuuria lumi on maalannut maisemat aivan upeiksi. Nyt oli vielä aurinko matalalla, mutta valaistus silti loistava ja talvimaiseman lisäksi pari tyyntä päivää, joten kuvaaminen onnistui vaikka en mikään sen kummempi kuvausalan mestari olekaan. Torstai aamulla 7.00 jätettiin Ballstadin "rörby" mökki eli sellainen vanha kalastusasumisto joka on rakennettu yleensä veden päälle, niitä täällä riittää.



Syötiin aamupala Svolvaerissä torget 23 olevalla leipomossa, jossa työskentelee mm. yksi suomalainen Anna leipurina. Eli tästä kahvilaleipomosta saa palvelua jopa suomen kielellä, tosin kaikki täällä puhuu hyvää englantia, joten silläkin pärjää ja tietysti ruotsilla.
Google street antoi tällaisen kuvan kahvila-leipomosta:
https://www.google.fi/maps/@68.232488,14.564605,3a,75y,52h,92.16t/data=!3m6!1e1!3m4!1s6T3OGipFiEPx8Nt1OfhX6A!2e0!7i13312!8i6656!6m1!1e1

Toivottavasti osoite toimii.
Leivät on uunituoreita ja sämpylät viimeistellään juusto-kinkku jne siinä silmien edessä.

Täältä jatkettiin matkaa kohti Narvikia, jossa piti tavata Kjell, Petrin vanha sukelluskaveri, yksi suurimmista koskaan tapaamistani sukelluslegendoista. Hän piti Lofooteilla sen viimeisessä vähän isommassa Leknes nimisessä kaupungissa Titanic nimistä majataloa, baaria ja discoa. Paikka on tuttu myös useille suomalaisillekin sukeltajille. Se on sisustettu hylyistä nostetuilla esineistöllä. Näihin esineisiin liittyy paljon mielenkiintoisia tarinoita, sekä historiaa sattuineista haaksirikoista. Mainittakoon vielä että näihin laivoihin Kjellillä on edelleen Norjan lain mukainen omistusoikeus, joten mistään hylkyrosvouksesta ei ole kysymys. Petri oli joskus 1980 luvulla töissä Kjellillä ja nostelemassa juuri näitä esineitä. Nyt osa niistä on lahjoitettu Narvikin uuteen, joskun myöhemmin avattavaan merimuseoon.

Titanic kievari on nyt aivan hylkynä, ei toimintaa 

Titanic discon ovi

Kelit eivät olleet enään samaa kuin muutamana edellisenä päivänä, lunta tuprutti eikä upeista maisemista ollut enään tietoakaan, joten oli jo aikakin nostaa kytkintä.

Kun tultiin viimeiselle tunnelille joka toimii porttina Lofooteille, avautui taivas kerran vielä koko komeudessaan. Noita tunneleita on täällä muuten kymmenkunta kappaletta ja sillat päälle. Tässä välissä olin myös opetellut vähän säätelemään kännykkäkameraani paremmille pixeleille.

Tämä on Lofootit erottavan tunnelin suuaukolta, Tunnelin toisessa päässä alkoikin sitten lunta tupruttaa ja sitä riitti suomeen saakka.

Matkaa jatkettiin Narvikia kohden, jonne saavuimme puolen päivän aikaan. Oltiin Kjellin luona parin tunnin ajan. Olin tavannut hänet ensimmäisen kerran vuonna 1998 Gardemon lentokentän lähellä, jonne hän oli avannut Titanicin jälkeen toisen hotellin. Kjellille sattui ikävä sukellusonnettomuus vähän ensimmäisen tapaamiseni jälkeen ja hän on nykyään aika paljon pyörätuolissa. Kävely on vähän hankalaa.

Kjellillä oli useasti tapana vetää pullot tyhjiksi pinnan alla ja noutaa suoranousun jälkeen veneestä uuden pullopaketin ja tekee sitten sillä nuo dekot. Petri kertoi että kerran hän oli kiinnittänyt nostosäkin johonkin nostettavaan pronssiesineeseen ja syvyyttä oli 60 tai 80m (-kukaan ei oikein muista enään) ja laittanut viimeiset ilmat regusta tähän nostosäkkiin. Hän tiedosti että noustessa ilma laajenee ja sillä tavalla pullostakin voi saada vielä parit henkoset ja hän meni sitten noustuaan heti perään tekemään dekot toisella pullopaketilla.

Nyt Kjell oli yllättäen sukeltamassa kavereitten kanssa, joiden kanssa ei ollut aikaisemmin sukeltanut. He olivat ilmeisesti aivan kauhuissaan Kjellin sukellustyylistä, enimmäkseen yksin, syvälle yli 60m ja jättää dekot väliin tai siis seuraavalle pullopaketille.
Kun Kjell oli tullut pintaan sukellukselta tyhjien puteleitten kanssa ja heti perään vaihdettuaan pullopaketin hypännyt veteen tarkoituksena juuri aloittaa nuo dekot jostain 30-40m, vetivät veneessä olleet frendit hänet pintaan, eivätkä enään päästäneet Kjelliä veteen. Sukeltajan tauti siitä tuli ja pyörätuoli palkinnoksi. Kannattaa aina miettiä minkälaisten kavereiden kanssa sukeltaa, sillä on merkitystä miten tunnet sukelluskaverisi.
Kjellistä voisi kirjoittaa paljon. Kuulin tällä retkellä kuinka hän nosti yhden traktorin 52m syvyydestä järvestä talvella nostosäkeillä. Olin kuullut tämän ennekin, mutta nyt siinä oli lisänä yksi pieni Kjellille hauska yksityiskohta. Oli hauskaa naureskella tälle myös Kjellin kanssa. Hän oli yleensä sukellellut meressä, joka on aina jäästä vapaa. Kun hän sitten tuli tälle traktori järvelle, jossa oli avanto valmiina. Sinne hän hyppäsi muitta mutkitta mennen heti pohjaan, ilman pintaköyttä!! Järvessä ei tietysti näkyvyys ole samaa luokkaa kuin meressä vaan paljon rajallisempi. Hänellä alkoi kuitenkin välittömästi laitteet ns. puhaltaa joten tuli takaisin pinnalle vaihtamaan pullopakettia ja regua. Jossain välissä oli itsekin huomannut että pintaköysi puuttui. Kaikki pinnalla olijat olivat vaan seisseet uskaltamatta sanoa mitään pontaköydstä, kunnes Kjell sitten itse oli tuumannut että pitäiskö kuitenkin ottaa tuo pintaköysi mukaan. Siinä muistellessa kertoi kuinka nämä laskuvarjomalliset nostosäkit sitten pintaan noustessaan osuivat jäähän, tyhjenivät ne siinä määrin että traktori sukelsi uudestaan 50m alaspäin. Käytössä olivat sellaiset alhaalta avoimet laskuvarjomalliset nostosäkit. Tätä jatkui muutaman kerran ja traktoriin tuli klommoja siinä määrin, että piti sahata jäähän valtava avanto, jotta traktori saatiin pintaan ja vedettyä siitä rantaan. Lopuksi traktori pantiin akunvaihdon jälkeen käyntiin, ja muutaman uuden klommon kanssa on edelleen samalla kalatehtaalla käytössä.

Matkaa päästiin jatkamaan noin kolmen aikaa iltapäivällä ja tällöin päätimme lähteä suoraan suomea kohti. Vielä oli valoisaa, joten yritimme päästä mahdollisimman pitkälle valoisaan aikaan. Kiirunaan on noin 170km vuoriston läpi ja alkumatka on sellaista kapeaa vuoristotieä, jota on ikävä ajaa pimeässä. Jos oltaisiin aamulla aikaisin lähdetty, olisimme joka tapauksessa jouduttu ajamaan se tienpätkä läpi pimeässä.

Kiirunan jälkeen päätimme katsoa miten pitkälle sitä jaksaa mennä ja olin kotona tänään perjantai 5.2.2016 aamulla kello 7.00. Kuskia vaihdettiin aina muutaman tunnin välein ja toinen nukkui toisen kuunnellessa radiota.


P.S
Yksi huumorikuva valaan lihakartasta. Toivottavastia aukeaa tarpeeksi isona, jotta saa teksteistä selvää. Itse en valaan lihasta välitä, eikä sitä tuossakaan paikassa ollut myytävänä, mutta hauska kyltti löytyi seinältä.

Petri osti vähän kuvattua turskaa kotiin vietäväksi, pari pötköä vaan. Kivoja Wunderbaum ilman raikastajia

Kuivattua turskaa pakattuna palleteille, sellainen 400m2 varasto oli täynnä tätä