Vierailijat

torstai 10. maaliskuuta 2016

Hylkyrosvous ja muinaismuistolaki

Maanantaina 14 pv on tietääkseni "Kuka v...u ryöstikään sen hylyn" tapaus Hovioikeuden käsittelyssä. Joten pureskellaanpa asiaa vähän täälläkin.


Sukeltajat ovat nykypäivän tutkimusmatkailijoita. Heillä, jos joillain on suurin mahdollisuus tehdä päivittäin täysin uusia löytöjä. He pystyvät menemään alueelle, joissa kukaan muu ei ole ennen heitä käynyt. Esimerkiksi uusissa koskemattomissa hylyissä, tai löytävät uusia vedenalaisia luolia. Varsinkin näistä hylyistä nyt vaan tuppaa löytymään esineistöä. 
Mitäpä sitten tekevät tutkimusmatkailijat? 
Keräävät näytteitä uusista löydöistään muille todisteeksi ja ihmeteltäväksi, ihan niikuin on aina ennenkin tehty.

Muutama fakta merestä

- 2/3 maailmasta on vedenpeitossa. 
- Meri on ollut ja on edelleenkin yksi maailman suurimmista kaatopaikoista. 
- Maailman merenpohjista on tutkittu alle 1%. Itämerestä, joka on yksi maailman tutkituimmista meristä on ehkä tutkittu jo 10%, joten tutkittavaa riittää. 
- Kaikkia ajansaatossa kadonneita hylkyjä ei olla edelleenkään löydetty, eikä tulla ihan heti löytämäänkään. Päinvastoin uusiakin syntyy. Joten tutkittavat hylyt eivät tule loppumaan tulevaisuudessakaan kesken. Mutta ne tutkimattomat kyllä ehtivät mätänemään ja niissä piilevät tiedot menetetään.


Muinaismuistolaki suojelee hylkyjä, vai mitä se tekee?

Suomessa ja muutamassa muussa maassa on olemassa niin sanottu 100-vuoden sääntö, kun hylky täyttää 100v. Muuttuu se muinaismuistolailla suojelluksi kohteeksi. Eli lain mukaan nyt vuonna 2016 siirtyy taas muutamia hylkyjä niiden laillisilta omistajilta Museoviraston haltuun. Tämän jälkeen nämä hylyt  jäävät pohjaan mätänemään ja ruostumaan, kunnes niissä ei ole mitään tutkittavaa jäljellä. Miksi? Museovirastolla ei ole mitään resursseja tai mahdollisuuksia tutkia niitä. Eikä näissä juuri 100 vuotta täyttäneissä uponneissa laivoissa edes ole mitään historiallisesti tutkittavaa.  
Erikoista, sillä maalaisjärkeni sanoo, ettei suolainen merivesi ole hyvä säilytyspaikka oikein millekään. Päinvastoin, kaikki mitä sinne laitetaan pitää rakentaa erikoisista materiaaleista, jotta ne kestäisivät meressä vähän paremmin. Jos vielä vähän ajattelisi lisää maalaisjärjellä, eikö tällainen vanha hylky pitäisi heti löydettäessä nostaa ja yrittää säilöä, jotta siitä tosiaan jäisi jotain tulevaisuuden jälkipolville? Meressä säilöminen ei tätä mahdollisuutta ainakaan paranna. Tällä 100 vuoden ulosotto säännöllä on haluttu turvata meriarkeologian tutkiminen, mikä on tietysti tärkeätä. Kukapa uskoisi että tätä asiaa ovatkin vieneet eteenpäin kaupalliset aarteenetsijät ja meripelastajat!! Kyllä, luit oikein. 90% tämän päivän meriarkeologian saavutuksista on tehty kaupallisesti meripelastusta tekevien yritysten toimesta. Ei valtiollisten Meriarkeologien, jotka itse asiassa jarruttavat koko prosessia keksimällä uusia lakeja, joilla vain saadaan enemmän hylkyjä heidän "suojeltavakseen". Nyt suomessa viranomainen eli Museovirasto haalii näitä hylkyjä omistukseensa, mutta ei kuitenkaan pysty tekemään niille yhtään mitään. Lopulta ne tutkimatta muuttuvat mullaksi merenpohjaan. 
Onko tämä sitten oikein?

Maailmalla on paljon sellaisia hylkyjä, jotka ovat uponneet tai kadonneet arvotavaralastissa yli sata vuotta sitten, eikä tuolloin ole ollut sellaista tekniikkaa jolla tätä menetettyä omaisuutta olisi voitu etsiä. Aluksen tai lastin omistaja on kyllä tiedossa. On väitetty että noin 25% kaikesta maailman kullasta olisi merenpohjassa haaksirikkoutuneiden laivojen uumenissa. Prosentti luku on varmaan reilusti yläkanttiin, mutta luku on toki valtava.
Suomessa 100 vuoden sääntö ulosmittaa koko hoidon sen laillisilta omistajilta instanssille, joka ei pysty tekemään asialle yhtään mitään. Isossa osassa maapallon maista ei omistusoikeus pääty 100-vuoden säännöllä, kuten suomessa. Virossa on toki vielä edistyksellisempi  50 vuoden sääntö. Peukkuja ;)


Kultakolikoita vuodelta 1799

Jos tilanne olisi seuraavanlainen, sinulta uppoaa laiva johonkin suomen aluevesille. Tällöin tulee sinun poistaa se sieltä omalla kustannuksella välittömästi vesiä sotkemasta. Mutta jos onnistut teoriassa keplottelemaan 100 vuotta, tilanne muuttuu niin, että hylkyysi ei saa kukaan koskea ja se on rauhoitettu museovirastolle. Ympäristöongelma muuttui museoviraston keräilyesineeksi. Eikö tämä ole aika nurinkurista? 
Käytännössä ympäristöongelma ei muuttunut miksikään. Vielä erikoisemmaksi asian tekee se, että Museovirasto on perustettu tallentamaan tietoa historiasta, ei keräilemään roskia, jotka pystyvät yhdessä päivässä muuttuvat arvokkaiksi muinaismuistoiksi. Todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen, historia jää tallentamatta ja se myös estetään tehokkaasti muidenkin toimesta. 



Aiheuttaako hylkyjen suojelu rosvoamista?

Sukeltajiakin on erilaisia.

Toisilla sukeltajilla on selkeästi jonkun näköinen kosto mentaliteetti mielessään keräillessään tavaroita hylyistä. He tuntevat sisimmissään Museoviraston tekevän suurta vääryyttä arvelluttavalla suojelutoiminnallaan ja mikäs sen tyydyttävämpää kun viedä joku pieni esine jostain hylystä ja toteamalla mielessään "Siitäs saitte- tähän se teidän moraaliton toimintanne johtaa"  Ja joku kippo lähti kohti kirjahyllyä. Tällaista tapahtuu aikapaljon siis "aikuisten oikeasti".  

Toisinaan taas hylyistä löytyy kertakaikkiaan jotain sellaista joka on ihan pakko viedä kotiin kirjahyllylle ihailtavaksi ja voitonmerkiksi muille, olen siis käynyt "tässäkin" hylyssä heti ensimmäisten joukossa, koska minulla on tämä esine sieltä. Tällaiset kaverit ovat sitten jonkin sortin keräilijöitä tai tutkimusmatkailijoita. Keräilijöitä niinkuin Museovirastokin.

Nykyään ei ole hyväksyttävää viedä esineitä hylyistä kotiinsa, jossa vain harvat ja valitut pääsevät niitä näkemään. Mutta onko tilanne sen parempi Museon kanssa. Nostettuja esineitä tulee aika harvakseltaan esille Museoihin, jos tulee. Yleensä ne varastoidaan jonnekin tuntemattomaan paikkaan, ja todella harva veronmaksaja pääse niitä koskaan näkemään. Yhtäkkiä se esine siellä jonkun sukeltajan kirjahyllyssä saavuttaakin suuremman yleisön veronmaksajien silmissäNo eiväthän nämäkään ihan oikein ole. 



Viistokaikuluotain, jolla tutkitaan merenpohjaa nopeasti

Tämän päivän roskat on huomispäivän raaka-aineita. 

Esimerkiksi romuraudasta maksetaan noin 250€ tonni. Nyt nämä rautalaivat ruostuvat olemattomiin. Kysymys on tietysti kuka keksisi tehokkaan tavan kerätä tätä romurautaa merenpohjasta. Puisen hylyn tammiset kansi ja kylkilaudat ovat yllättävän arvokkaita, niistä maksetaan jopa 1.000 - 7.000 €/m3. Samoin kaikki kovempi hylkypuutavara, sellainen jota voidaan vielä käyttää johonkin, esimerkiksi hyötykäyttää huonekaluihin. Miksi tätä ei kierrätetä? Mitä järkeä jättää tällainen kierrätys tavara mätänemään merenpohjaan? Ei mitään! Ikinä ei Museovirasto tule kaikkiin hylkyihin puuttumaan tutkimusmielessä, koska heillä ei vaan ole mitään resursseja tehdä asialle yhtään mitään. Eikä niissä kaikissa edes ole kulttuurihistoriallisesti mitään arvokastaka, eikä suurimmalla osalla hylyistä tule koskaan sitä statusta olemaankaan. 
Suomenlinnassa on satoja tai jopa tuhansia tykkejä varastoituina jonnekin. Niitä on niin paljon että ihan viranomaistenkin toimesta niitä on käytetty Suomenlinnan laiturien pollareina, siis hyötykäyttöön. Tämä on tietysti ihan ok, kun se on tehty Museoviraston toimesta. Vai onko? Missä menee se raja? 
Eikö tämäkin esimerkki sodi jo itsessään monien Museoviraston periaatteiden kanssa.

Onko kaikki merenpohjasta nostettu tavara hylkyrosvousta? 

Suomessa kaikki alle 100 vuotiaat hylyt voidaan edelleen laillisesti siivota pois merestä, tai mahdollisesti kierrättää. Mutta tällaisiakin henkilöitä leimataan helposti hylkyrosvoiksi. Miksi, jos se on täysin laillista? On myös sellaisia jotka nostavat hylyistä ihan laillisesti tavaraa, kun siitä tavarasta saa rahaa.  Nämä ovat niitä Meripelastus ammattilaisia, joiden toimien ansiosta meriarkeologiaa on saatu eteenpäin 10 kertaa Museovirastoja nopeammin.


Entäs ne hylyt jotka eivät kuulu muinaismuiston suojelun piiriin, kenelle ne kuuluvat?

Kaikkilla hylyillä on lähtökohtaisesti omistaja. Eikä mistään hylystä saa nostaa mitään ilman omistajan lupaa. Jos näin kuitenkin tekee, huomauttaisin sen olevan yhtä luvallista kuin parkkipaikalla olevasta autosta renkaiden vieminen. Eli varastamista. 

Roskia

Kaikki mereen joutuneet tavarat hylyt mukaan lukien ovat roskia, mitkä pitäisi nykypäivän normeilla siivota pois saastuttamasta. Olivatpa ne sitten miten kauan tahansa siellä olleet. Vai pitäisikö AWARE tapahtumat Turun Aurajoessa tai muualla kieltää, koska ei voida varmuudella tietää mikä on roskaa ja mikä saattaa olla muinaismuisto. Aurajoki on Tuomiokirkon ja Turunlinnan välillä kerännyt aarteitaan itseensä noin vuodesta 1200 lähtien, eikö se pitäisi lailla rauhoittaa? Osa tavaroista on sinne tahallaan hävitetty ja loput tahattomasti. Yleisesti ottaen on tietysti hienoa, että sitä siivotaan. Samalla kuitenkin voi hävitä sellaisiakin asioita, jotka voisivat kulttuurihistoriallisesti olla hyvinkin kiinnostavia. Tämä siivoaminen on ilmeisesti yleisesti hyväksyttyä, vaikkakin tavallaan samaan aikaan arveluttavaa. 

Mutta missä sitten menee raja, mikä on laillista meripelastamista, vesistönsiivoamista ja mikä on hylkyrosvousta? 100 vuotta. Tämä ei vaan taida toimia


Hylkyrosvous aiheena on arka, syystä että sitä ovat harrastaneet niin monet henkilöt siitä asti, kun laitesukeltaminen maailmalla yleistyi. Tosin silloin se ei vielä ollut niin hylkyrosvousta, ehkä enemmänkin tutkimusmatkailua. Tämä hylkysukellus jakaa edelleen kansalaisten mielipiteitä.

Voiko hylkyrosvous asialle tehdä mitään?

Hylyissä aika on pysähtynyt siihen hetkeen, jolloin haaksirikko laivaa kohtasi. Tällaiset hylyt koskemattomana ovat aikakapseleita, jotka pitäisi kyllä tutkia, mutta ei sen pitäisi muuttaa hylyn omistusoikeutta. Jos tällaisesta hylystä löytyy jotain historiallisesti arvokasta, voisi sen Museo lunastaa kokoelmiinsa, mutta ei ilmaiseksi. Näin itse asiassa toimitaan monissa maissa ja syy on se, että tällaisella käytännöllä estetään laiton hylkyrosvous. Hylky pitää kuitenkin tutkia asiallisesti, mitä se sitten onkin. Kun hylyn löytäjällä on oikeus mahdolliseen rahalliseen korvaukseen, ei hänen tarvitse sitä rosvota. Päin vastoin, rosvotessaan hylystä jotain, menettää meripelastus oikeutensa. Eli oikeuden löytöönsä. Tämä on se tehokkain tapa ehkäistä laitonta hylkyrosvousta ja lisätä hylkyjen valvontaa, koska sitä tekisivät nyt myös hylyn löytäjät tai niiden omistajat.


Viistokaikukuva purjeveneestä


Arvottomat hyly?

On myös sellaisia hylkyjä, joissa ei vaan ole historiallisesti mitään uutta tai arvokasta. Nämä ovat siis roskia, mutta vanhetessaan suomen laidansäädäntö tekeekin roskista muinaismustoja. Joita suojelee Museovirasto olemattomilla resurseilla. Eikö näitä olemattomia resursseja voisi kohdentaa historiallisesti arvokkaisiin hylkyihin. Ja ne arvottomat voisi Museoväki luokitella arvottomiksi ja antaa pois, joko sukellusseuroille tai kaupallisesti hyödynnettäviksi. Puutavaraksi, romuraudaksi tai joksikin muuksi "laituripollariksi" tai vaan muu kaupallinen hyödyntäminen. Meri ei ole kaatopaikka, vaikka se välillä siltä näyttääkin.


Melkein kaikista hylystä voidaan löytää jotain arvokasta, kuten kolikoita. Niitä kun oli tapana piilottaa laivoihin onnen amulenteiksi. Erään paksumman kolikko Encyklopedian ensimmäisillä sivuilla mainitaan vanhojen laivahylkyjen olevan suurimpia vanhojen kolikkojen löytöpaikkoja. Purjelaivoissa on ollut tapana laittaa kölin lähelle kolikko tuottamaan onnea, tämä käytäntö on edelleen voimassa telakoilla. Kolikon paikka vaan on eri kuin ennen. Jos on tietoa mihin näitä onnenkolikoita on aikanaan laivoilla laitettu, on osaavalle sukeltajalle tällaisen kolikon löytäminen aika helppoa, mutta ehkä rikollista. Jos pellosta löytää yhden vanhan kolikon, saa löytäjä sen pitää. 
Mikä saa tämän hylystä löydetyn kolikon suurempaan erikoisasemaan kuin pellosta löytyneen? Tietysti hylyn kolikko kertoo jotain hylyn ajoituksesta. Mutta miksi tätä tietoa ei voisi toimittaa museolle ja löytäjä ilmoitettuaan saisi pitää kolikon tai saisi siitä edes korvauksen?

Onko nykyinen laki mielestäsi onnistunut?


//R.K